Huhtikuun lopulla pääsin käymään Nervanderinkatu 13:ssa - siis Museoviraston keruuarkistossa :) . Olin kyllä itsekin aikaisemmin ajatellut tai ehkä pikemminkin haaveillut, että siellä voisi joskus käydä, mutta nyt päädyin sinne sattuman kautta. Yritin selvittää erästä neulakinnastekniikkaan liittyvää asiaa, ja lopulta meilasin eräälle ihmiselle, joka kertoi olevansa menossa keruuarkistoon ja kysyi haluaisinko lähteä mukaan. Siis mitä, mukaan?! Juu-u, tottakai, minä minä minä MINÄ! ;) Lähtemistä edisti tieto, että osa arkistoista suljetaan vuoden ajaksi muuttoa varten.
Siellä sitten ihmeteltiin Museoviraston vuonna 1957 tekemän kyselyn "Missä vielä valmistetaan neulakintaita?" satoa. Tai pikemminkin osaa siitä. Laatikollisen neulakinnasnäytteitä tutkiminen vie yllättävän paljon aikaa - ja aika kului hämmästyttävän nopeasti ;) - ja paljon tutkittavaa jäi suuriin, harmaisiin, metallisiin arkistolaatikostoihin niputettuihin kyselyvastauksiin ja mallipalakirjekuoriin. Seuraavalla kerralla sitten ;)
Kun mallipalat aikoinaan on arkistoitu, ystävällinen arkistointihenkilö on asetellut mallipalat tukeville taustapahveille niin, että valmista neulepintaa näkyy mahdollisimman paljon. Tarkoittaa käytännössä sitä, että monesti se kaikkein kiinnostavin osa, eli keskeneräinen puoli, se viimeinen silmukka, josta langankulun helpoiten erottaa, onkin piilossa taustapahvia vasten! Joidenkin mallipalojen arkistointinumerot oli kauniisti käsin kirjailtu punaisella langalla valkoisille kangasnauhan pätkille :) . Ja joidenkin mallipalojen kauniisti käsinkirjaillut arkistointilaput oli ommeltu juuri sen kiinnostavimman kohdan eli työn viimeisen silmukan päälle! Tai pienen, viiden sentin pituisen mallipalan päälle oli ommeltu lapun lisäksi tai sijasta mallipalan mukana tullut neula! Turhautumisen hetkiä :)
Kyselyyn tulleiden vastausten mukana oli lukuisia neuloja, metallia ja puuta ainakin. Jotkut olivat lähettäneet puisen "mallineulan", joka ei selvästikään ollut käytetty vaan tarkoitettu vain karkeaksi havaintomalliksi ja osoittamaan neulan kulkua lankojen yli ja ali. Jotkut neulat olivat valtavan leveitä toisesta päästään, ja näytti kuin ne olisi tehty lusikan varresta, mutta ihmetytti miten sellainen neula mahtuu kulkemaan silmukoiden läpi. Neulojen joukossa oli melko tavallisen kokoisia, noin kymmensenttisiä, mutta myös varsin pitkiä neuloja.
Samalla reissulla kävin myös Kansallismuseon puolella katsomassa neulakinnasfragmentteja, Euran Luistarin, Tuukkalan ja Kaukolan fragmentit. Sellaisia pieniä, tummuneita kärppänöitähän ne :) . Kaukolan raidallinen kintaanjäänne yllätti pienuudellaan, vaikka olinkin aikaisemmin nähnyt sen valokuvassa viivoittimen vieressä. Alkuperäisen palasen lanka on huikean ohutta ja väriraidat kapeita - kenties em. seikat ovat hämänneet mittasuhteissa. Kooltaan Kaukolan fragmentti on noin 3 x 2 x 4 sormenleveyttä.
