maanantai 19. lokakuuta 2009

7-vuotiaan ensimmäiset pistot kinnasneulalla

Ekaluokkalainen poikani halusi opetella kinnasneulalla pistelyä. Istuimme sitten eilisiltana olohuoneen lattialla pistelemässä suomeksi. Kolmen ensimmäisen sentin jälkeen poika näytti päässeen kiinni juonesta, ja silmukoita alkoi syntyä. Hieman kömpelösti neula vielä käsissä kääntyi, mutta 'madon' loppupäässä poika jo totesi "Tämähän on helppoa!" :)


keskiviikko 14. lokakuuta 2009

Ryhdistäytymisiä

Kummallisesti kertyy noita keskeneräisiä töitä pieniin nyssyköihin makuuhuoneen nurkkaan! Yhdet melkein valmiit lapaset, toiset, joista on vasta pari kerrosta tehty ranteisiin, ja kolmannet, pari iltaa sitten aloitetut, jotka lähestyvät peukaloa. Viimeksi mainitut valmistuvat Purosta omanilaisella pistolla, ja tuntuvat jo nyt käteen aivan suloisen pehmoiselta, ohuelta huopakankaalta. Lisäksi yksi keskeneräinen huivi. Kovasti tekee mieli päästä kokeilemaan uusia lankoja ja tekniikoita, ja aloitetut työt jäävät odottamaan sitä hetkeä, kun on taas enemmän aikaa.

Niin vähän aikaa ja niin paljon kaikkea mielenkiintoista, jota palaisi halusta päästä tekemään ja kokeilemaan!

Neulalapaset nro jotain punaisesta Huopasesta kuopukselle valmistuivat eilen. Ryhdistäydyin ja tein viimeisen peukalon ja lumihiutalekoristeet. Tumpuista tuli aivan omituisen muhkuraiset, mutta ipana tykkäsi :) . Ranteissa on kokeiltu kahta erilaista venäläistä pistoa, lapasosa on pistelty suomeksi, mutta tavallisen F2-kiinnityksen sijasta uuden kerroksen silmukat on kiinnitetty edellisen kerroksen nurjalle puolelle, olisiko se sitten R2 )reverse2) ;) , ja lapasen kärjen lähellä on kokeiltu suomalaista pistoa vielä toisellakin kiinnityksellä, nurjalle puoliväliin eli ehkäpä M-R2 (mid-reverse2) ;) . Jälkimmäinen kiinnitystapa sai aikaan aika kivannäköisiä lettejä lapasen pintaan.


Myös isompi sai omansa :) . Nämä tosin tein jo kolmisen viikkoa sitten. Mustat pistelty venäjäksi Alfa-langasta.

tiistai 6. lokakuuta 2009

Neulakinnaskurssilla syyskuussa


Syyskuussa kansalaisopisto järjesti neulakinnaskurssin (3 x 5,5 h). Kurssin vetäjä opetti neulaamaan suomeksi ja ilman peukaloa, koska hänestä se on helpoin tapa. Ilman peukalolenkkejä työskentely alkukokeilujen jälkeen tuntui minun sormiini kankealta, joten kuvan lumihiutale-lapaset syntyivät suomeksi ja "peukalon päällä", kuten olin aikaisemmin tottunut tekemään.